En ole koskaan kirjoittanut blogia vaikka tunnen itseni aika hyväksi tunteiden ja pohdintojen ”riipustajaksi”. Intoni sain kirjoitettuani monet kerrat johonkin kyselyihin esimerkiksi iltalehden keskustelupalstoilla, ja sieltä saamani positiivisen palautteen ansiosta. Siispä päätin aloittaa blogini jo kerran julkaisemallani kertomuksella elämäni suuresta petetyksi tulemisen tunteesta. Tässä kopio kertomuksestani: Kuinka puolisoni jäi kiinni pettämisestä. Edesmenneen poikaystäväni käytös muuttui …